
InssiCooper 2026
InssiCooper eli tuttavallisemmin IC on perinteeksi muodostunut tapahtuma, jonka vaellusosuus on alkoholiton.
IC kokoaa opiskelijoita, "valmiita" insinöörejä, sekä muita insinöörimielisiä opiskeljoita ympäri Suomen vaeltamaan Pyhä-Luoston kansallispuiston upean ruskan värittämissä maisemissa.
Matkaa kertyy n. 35 kilometriä ja vaellukselle on varattu aikaa 1,5 vuorokautta. Matkan varrella suoritetaan leikkimielinen rastikilpailu pienjoukkueissa. Rastikilpailu sisältää 12 rastia, mistä tuleekin Cooper-nimitys tapahtumalle!
Vaellus huipentuu Ukko-Luoston huipulla otettavaan valokuvaan, jonka jälkeen suunnataan kohti Rovaniemeä. Rovaniemellä odottavat mökkimajoitus, sekä työryhmän valmistama maistuva illallinen. Illan edetessä keräännymme myös pesemään reissun rasitukset pois saunan ja huikean seuran lomassa.
Aterian yhteydessä on päätöstilaisuus, jossa palkitaan tapahtuman hyväksyttävästi suorittaneet ja rastikilpailun voittanut joukkue. Ruokailun jälkeen on vapaata, jonka voi viettää esimerkiksi saunomisen ja seurustelun merkeissä.
Tapahtuma on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 2010 ja kokoaa vaellukselle hiukan alle 100 henkilöä vuosittain.
Lippu sisältää:
-
Bussikuljetus Rovaniemi - Pyhä & Luosto - Rovaniemi, sekä osallistumisen vaellukseen ja siihen sisältyvään rastikierrokseen.
-
Majoitus Rovaniemellä (La-Su), sekä haalarimerkki ja todistus vaellukselta.
Jokiväylä 11, Rovaniemi, FI
Cómo llegar


